350. GEORGE ROMNEY (1734-1802). OLETETTU TEKIJÄ. NUOREN HERRASMIEHEN MUOTOKUVA, GEORGE PURLING (1764/5-1840).

Istuva puolipitkä, yllään sinivihreä takki, kermanväriset liivit, valkoinen kaulaliina ja kangas, hiukset jonossa, kädessä keppi (tai ruoska) ja tumma hattu, öljy kankaalle, alkuperäinen kullattu kehys
72,5 x 60,5 cm.

Alkuperä: Purlingin perheen syntyperän mukaan, luultavasti hoitajan veljen Charlesin (1748-1791) tyttärelle Emilia Anne (1782-1859). Emilia Anne meni naimisiin Hastings Nathaniel Middletonin (1782-1821) kanssa vuonna 1804; sieltä suoraan syntyperään.

Näyttelyssä: Lontoo, Grafton Galleries, 1900

Kirjallisuus: T. H. Ward ja William Roberts, ”Romney: Biografinen ja kriittinen essee, jossa on luettelo Raisonné hänen teoksistaan”, 1904

Tämä muotokuva muodikkaasta nuoresta miehestä, joka pitää keppiään ja trikorneaan, on viime aikoina tullut kiistanalaiseksi. Sitteriksi on aina ymmärretty George Purling (n. 1765-1840), St Helenan saaren Matthew ja Frances Purlingin kolmas poika, ja George Romneylle vuonna 1778 annetun veljen ja sisaren kaksoistoimeksiannon miespuolinen puolisko, kun taiteilija oli juuri noussut muodin huipulle Lontoossa seurakuvataiteilijana. Molemmat muotokuvat olivat George Purlingin omistuksessa myöhemmässä elämässä, hän testamenttasi ne isoveljenpojalleen ja menivät sitten perheessä suoraan syntyperään, kunnes ne lähetettiin myyntiin vuonna 2023. Molemmat esiteltiin Romneyn tavoin kuuluisassa Grafton Galleries -näyttelyssä hänen töistään vuonna 1900, ja molemmat luetteloitiin T. H. Wardin ja William Robertsin vuonna 1904 julkaistussa Catalogue raisonnéssa Romneyn maalauksista.

Viime aikoihin asti ainoa julkinen todiste maalausten ulkonäöstä koostui kahdesta haalistuneesta yksivärisestä valokuvasta, jotka otettiin vuoden 1900 näyttelyssä ja säilytettiin Heinzin arkiston tiedostoissa Kansallisessa muotokuvagalleriassa. Vaikka Georgen muotokuvan valokuva oli hämärä, se oli tarpeeksi näkyvää kylvämään epäilystä Romneyn attribuutiosta nykyisen kirjailijan mieleen ennen uuden kuvastonsa julkaisemista vuonna 2015. Kun otetaan huomioon, että nämä kaksi muotokuvaa oli maalattu samanaikaisesti, voisiko tämä nuori mies todella olla niin nuori kuin kolmetoista tai neljätoista vuotta vanha, jopa ottaen huomioon sen tosiasian, että Romney pyrki saamaan hoitajansa näyttämään vanhemmilta kuin he todella olivat? Huolestuttavampaa oli, että hahmon osien käsittelyssä näkyi jotain epätavallista: raskaat piirteet ja huolellisesti rajatut hiukset; jopa valkoisen liivin kangas. Näiden visuaalisten näkökohtien rinnalla oli asiakirjatodisteiden puute muotokuvasta. Vaikka Romneyn studiopaperit tallensivat istuntoja ja maksun neiti Purlingin muotokuvasta, nämä puuttuivat Georgen muotokuvasta (lukuun ottamatta yhtä ”Mr Purlingin” vierailua, joka näyttää todennäköisemmin olleen herra Purlingin vanhemman tarkastus kuin yksinäinen istunto valmiin Purling nuoremman muotokuvan saamiseksi). On totta, että Romneyn kirjanpito ei aina ollut moitteetonta, eikä ole vaikea keksiä skenaarioita, joissa Georgen muotokuva lipsahti halkeamien läpi. (Erityisesti Romneyllä oli ärsyttävä tapa kirjata maksut ensimmäiseen käsillä olevaan luonnoskirjaan, ei viralliseen tilikirjaansa.) Mutta yhdessä muiden epäilyksien kanssa yksi johtopäätös huusi: Georgen muotokuva ei todellakaan ollut George Romneyn tekemä. Eikö tämä voisi olla tapaus tuosta yleisestä 1700-luvun lopun ilmiöstä, jossa oli kaksoistilauksia: mies istui yhden taiteilijan luo, nainen toisen luo?

Joten asiat lepäsivät, kunnes vuonna 2022 syntyi tilaisuus tutkia kahta muotokuvaa lihallisesti. Nyt kävi selväksi, että mitä tahansa muuta muotokuvalle oli tapahtunut, Romney oli työskennellyt sen parissa: ehkä vähemmän selvästi kuvassa kuin kankaan alaalueilla, jotka olivat pysyneet näkymättöminä vanhassa valokuvassa. Tällaisissa olosuhteissa yleensä vedotaan ilmiöihin, kuten yhteiseen kirjoittamiseen, ylimaalaukseen tai valikoivaan siivoukseen; mutta tässä yksityiseen kulutukseen tutkimuksen jälkeen kirjoitetussa raportissa vältettiin keskustelemasta tällaisista mahdollisuuksista korostamalla, että Romneyn käsi oli sittenkin näkyvissä, ja siten perheperinne pysyi saastumattomana. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa ristiriitaiset näkemykset muotokuvan ”aitoudesta” tai muuten ovat saaneet vapauden.

Nykytiedon valossa ei voida sanoa varmuudella, mikä muotokuvan varhaishistoria oli. Muutama alustava lausunto voi kuitenkin olla tekemisen arvoinen. Ensinnäkin todisteet näyttävät tukevan teoriaa muotokuvan pitkittyneestä ja monimutkaisesta raskaudesta - johon todennäköisesti liittyy useampi kuin yksi käsi, ja sitä vaikeuttaa edelleen se, että George Purling vietti suurimman osan vuosista vuosina 1780—1800 Intiassa. Toiseksi näyttää pätevältä kyseenalaistaa, onko hoitaja tässä niin nuori kuin kolmetoista vai neljätoista, ja ehdottaa, että jos maalaus aidosti tehtiin vuonna 1778 riipuksen aikaan, hänet on saatu näyttämään huomattavasti vanhemmalta. Äskettäin on väitetty, että George peri vuonna 1791 sedältä norsunluun ja valaanvarren kävelykepin; voisiko tämä olla muotokuvan keppi, mukautettu sisällyttämään sen? Kolmanneksi, Romneyn tekemä työ kuvassa voidaan selittää vain, jos istuntoja ei ole realistista ja tiedossa olevia maksuja, joko palkkiosta luopumisella, koska hänen työnsä oli koottu nopeasti yhteen toisen muotokuvantekijän tekemän alun, jolle oli delegoitu kuva, tai muuten siksi, että hänelle maksettiin luontoissuoritusta tai jostain muusta vastaavasta syystä. Silti kun kaikki tämä on sanottu, on vielä kymmeniä kuviteltavissa olevia skenaarioita. Mitä tuleva tutkimus tuo esiin, sen ei tarvitse peittää muotokuvan todellisuutta, joka on persoonallinen eleganssi ja sitäkin kiehtovampi sen säilyttämien salaisuuksien vuoksi.

Olemme erittäin kiitollisia Alex Kidsonille tämän alaviitteen kirjoittamisesta ja hänen avusta tämän kuvan luetteloinnissa.